Asiantuntijaluennot

Bulevardi Foorumi kutsuu säännöllisesti suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajia puhumaan työstään ja erityisalueestaan. Luennot ovat käsitelleet politiikkaa, talouselämää, tieteellistä tutkimusta, kulttuuria, taidetta, tekniikkaa, urheilua jne. Vierailijoihin on kuulunut useita tunnettuja hahmoja, kuten ministereitä, talousvaikuttajia, kirjailijoita ja yliopistoihmisiä.

Luentojen avulla Bulevardi Foorumi pyrkii luomaan kohtaamisia eri aloilta tulevien ihmisten välillä ja laajentamaan kaikkien osapuolten yleissivistystä ja ymmärrystä maailmasta ja yhteiskunnasta. Se kannustaa etenkin opiskelijoita ja nuoria ammattilaisia tutustumaan ennakkoluulottomasti uusiin asioihin ja oppimaan niistä suoraan parhailta asiantuntijoilta - aina vapaamuotoisessa ja keskustelevassa ilmapiirissä.

Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Tulevista luennoista ilmoitetaan kulttuurikeskuksen ilmoitustaululla.

Luentoja viime vuosilta: 

Populismi: mitä se on? Sen esiintymistavat Euroopassa

Timo Soini, kansanedustaja, perussuomalaisten puheenjohtaja.

Vallanjaon kehitys itsenäisessä Suomessa

Bjarne Kallis, kansanedustaja, entinen kristillisdemokraattien puheenjohtaja

Kung Fu urheiluna ja filosofiana

Mark Hamann, Kung Fun asiantuntija

Viestintämarkkinoiden muutokset ja arjen tietoyhteiskunta

Rauni Hagman, Viestintäviraston pääjohtaja

Albert Edelfelt, kosmopoliittinen patriootti

Petja Hovinheimo, Edelfelt-näyttelyn projektisihteeri (Ateneum)  

Rankaisematomuudesta näytösoikeudenkäynteihin? Ajatuksia rikosoikeudesta kansainvälisen politiikan välineenä

Martti Koskenniemi, Helsingin yliopisto, kansainvälisen oikeuden professori

Julkisen palvelun toiminta digiaikana

Arne Wessberg, Yleisradio Oy, toimitusjohtaja  

Mitä vähemmän teet, sitä enemmän saat aikaan: levollisuus - tehokkuuden tapahtumapaikka

Tommi Hellsten, psykologi ja kirjailija  

Maailmassa joka kuudennella ihmisellä on kännykkä, mitä seuraavaksi?

Yrjö Neuvo, Nokian teknologiajohtaja  

Kaupan rakennemuutos

Matti Honkala, Keskon pääjohtaja  

Muutoksen johtaminen

Juha Rantanen, Ahlström Oyj:n pääjohtaja  

Islamin ja kristinuskon kohtaaminen: menneisyys - nykyisyys - tulevaisuus

Jaakko Hämeen-Anttila, arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori  

Suomen Pankin asema Euro-järjestelmässä

Pentti Hakkarainen, Suomen Pankin johtoryhmän jäsen  

Tuupovaarasta Timbuktuun

Ari Vatanen, Europarlamentaarikko ja entinen rallikuljettaja  

EU:n tulevaisuus

Ministeri Max Jakobsson  

Suurten kaupunkien rooli kasvun ja kehityksen moottoreina Euroopassa

Kaupunginjohtaja Eeva-Riitta Siitonen  

Globalisaation eettinen haaste

Erkki Tuomioja, ulkoministeri  

Työmarkkinat muutoksessa

Risto Piekka, puheenjohtaja, Akava  

Toden puhumisen ja anteeksi antamisen merkitys konfliktien sovittelussa

Tuomas Forsberg, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti  

Kauppa murroksessa

Vuorineuvos Jere Lahti, pääjohtaja, SOK  

Kohti geeni-Eurooppaa?

Eija-Riitta Korhola, Europarlamentaarikko  

<<Tapahtumat